Jyrki Vesikansa, 74

Jyrki Vesikansa, 74

“Lääkärit puhuvat lääkärikieltä. Heille viestiminen on vaikeaa, vaikka muuttaisivatkin latinan suomen kieleksi. Sitä paitsi minulla on latinan pro.”

Maailmahan on täynnä riskejä. Jos lähtee juhannusliikenteeseen, siinäkin joku kuolee. Ajattelin, ettei tästä nyt pidä seinille hyppiä. Meni jonkin aikaa, ennen kuin leikkaus tehtiin. Sitten otin pian 60-vuotispäiväni juhlien jälkeen sen alta pois.

En tiennyt sairaudesta etukäteen. Sain esitteitä ja muita, oli minulla ihan riittävästi tietoa. Vaimolle kerroin ensin ja sitten tietysti, kun leikkaus läheni, piti todeta, että poistun työmaalta.

Kirurgia en tavannut hereillä ollessani etukäteen ollenkaan, hyvä kun jälkikäteenkään. Kyllä kirurgin kai pitäisi keskustella potilaan kanssa ennen leikkausta. Mutta ei se minua haitannut, kirurgi oli varmaan ammattilainen, itse homma hoitui.

Kuuden viikon sairasloma minulle kirjoitettiin, mutta kyllä minä pääkirjoituksia ryhdyin kolmen viikon jälkeen kirjoittamaan. Yritin mahdollisimman nopeasti vain lähteä liikkeelle, sinä talvena jo pikkuisen hiihdettiinkin. Ja siinä alkoi tulla lastenlapsia ja niiden hoitoa.

Lääkärit liikkuvat helposti tällaisella abstraktilla tasolla. He puhuvat lääkärikieltä. Heille viestiminen on vaikeaa, vaikka muuttaisivatkin latinan suomen kieleksi. Sitä paitsi minulla on latinan pro. Jollain tavalla puhe voisi olla konkreettisempaa, että mitä se nyt sitten todella tarkoittaa. Virtsankarkailu ja ulostaminenkin muuttuu vähän toisenlaiseksi, ei niitä aina niin tarkasti kerrota.

Onhan tässä erilaista kuin kaksikymmentävuotiaalla muutenkin.

Elämä on muuttunut niin, että pitää vaippahousuja vaihtaa monta kertaa päivässä. Mutta en minä ole siitä tehnyt ongelmaa itselleni. Polvetkin alkavat kulua kuudenkympin jälkeen. Eikä nyt muutenkaan jaksa tehdä ihan niin pitkää työpäivää. Teen tosin edelleen artikkelitoimittajan töitä ja pidempiä tekstejäkin syntyy. Olen myös parin-kolmen yhteisön puheenjohtaja ja muutamassa muussa hallintoelimessä, vaikka olenkin yrittänyt karsia hommiani.

Ei tämä sen ihmeempi asia ole, tavalla tai toisella voi elämä muuttua kellä tahansa.

Sitä pitäisi tuoda enemmän esiin, että eivät nämä ole mitään kuolemantuomioita. Eikä kannattaisi pelkästään oman tautinsa ja sen seurausten ympärillä pyöriä.  On tärkeää lisätä positiivista tietoisuutta. Pelottelun sijaan tulisi sanoa, että kyllä sen kanssa pärjää.

Nyt käyn vuosittain omalla rahalla PSA-mittauksissa samalla, kun otetaan kolesterolimittaukset ja muut.

Kuulun PROPOon, kun ystäväni minut sinne houkutteli. Toiset kaipaavat vertaistukea, itse ajattelin, että siirrytään normaaliin elämään. En kauheasti muutenkaan omista asioistani ole kertonut. Ehkä se on tyypillistä meille sota-ajan lapsille, isä oli sodassa ja äidillä oli kauheasti muita töitä. Siinä oppi elämään itsekseen.

 

Eturauhassyöpädiagnoosi ja radikaali poistoleikkaus tehtiin helsinkiläiselle Jyrki Vesikansalle vuosina 1999-2001.

About the Author