Jorma Luoma, 68

Jorma Luoma, 68

“Otin vaimon mukaan lääkärille. On paljon parempi, kun toinen tulee viereen kuuntelemaan, niin ei itse tarvitse selitellä.”

Väitän, että se johtuu siitä, kun Anniina kuoli. En nimittäin reagoinut mitenkään tähän. Hyvin varovasti urologi sanoi, että sinulla on nyt se eturauhassyöpä. Minä katsoin häntä ja sanoin: aijaa, mitä nyt? Sitten hän sanoi, että sinun pitää valita. Minun pitää valita. Leikkaus, sädehoito tai seuranta. En tiennyt sairaudesta yhtään mitään, nimen vain olin kuullut.

Anniina kuoli 17-vuotiaana aivokasvaimeen. Anniina oli isän tyttö, kuskasin häntä uimahyppyharjoituksiin. Muistan kerrankin yhden kisan, kun hän oli hypännyt ja voittanut. Ja kun hän näki minut siellä ylhäällä katsomossa, niin hän yks kaks juoksi ja hyppi tuolien yli, tuli kaulaani ja sanoi: isi kulta.

Se oli hirveä menetys kyllä. Anniina on mielessä jatkuvasti.

Kuusi vuotta harrastin itsekin uimahyppyä, mutta sitten tuli eturauhasleikkaus. Muistan aina, kun hoitaja painotti jokaista sanaa: tällä ei sitten ole mikään kiire. Hän pani ultra-ajan päivälleen kolmen kuukauden päähän. Peijaksen ultrassa lääkäri melkein huusi, että mitä sinä täällä teet. Sanoin saaneeni lähetteen ja olen nyt tässä. Hän sanoi, että tämä on turha. Minun olisi pitänyt mennä suoraan koepalabiopsiaan. Olin ollut kolme kuukautta turhaan ultrajonossa.

Otin vaimon mukaan lääkärille. On paljon parempi, kun toinen tulee viereen kuuntelemaan, niin ei itse tarvitse selitellä. Vaimo suhtautui hirveän hienosti, hän on tukenut minua koko ajan. Olen lukenut ja kuunnellut, että on sellaisiakin miehiä, jotka eivät ole kertoneet vaimolle ollenkaan. He eivät tiedä, että miehellä on eturauhassyöpä. Miehet menevät yksin lääkäriin, ei tässä mitään.

Tukiryhmissä voisi olla teemoja. Nyt jokainen kertoo aina oman tarinansa. Ne alkaa oppia ulkoa. Aloin kerran puhua kuolemasta, koska mielestäni se on ihan hyvä teema syöpäsairaille ja iäkkäille. Voisi ikään kuin valmistua siihen henkisesti. Yksi vanha mies suuttui. ”Minä tiedän, että minä tästä ensimmäisenä lähden”, hän tokaisi ja lähti kesken pois. Kyllä mielestäni kuolemasta pitää voida puhua.

Olin noin viisikymppinen, kun Anniina sairastui. Sitä ennen koin olevani kuolematon. Sitten se kuolema tuli. Ja siitä asti se on ollut tässä olkapäällä. Kuolema ei pelota. Olen kauhean tyyni ja rauhallinen. Pelkään vain, sitä, että on kauheita kipuja.

Kirjoitin runoja sairauden toteamisen ja hoidon aikana ja laitoin ne syöpäyhdistyksen sivuille otsakkeella sairauden synnyttämiä runoja. Aina kun minulla tulee ongelmia, kirjoitan itseni niistä ulos.  Kunnon käsittelyn jälkeen osa murheista jää paperille ja se toimii.

Vantaalaiselle Jorma Luomalle tehtiin eturauhassyöpädiagnoosi elokuussa 2011, ja leikkaus marraskuussa 2011.

About the Author